Kohta on liian myöhäistä

Muistan, miten itävaltalainen ystäväni oli jo viitisentoista vuotta sitten hyvin huolissaan äärioikeston noususta kotimaassaan. Hänen suvulleen olisi kerta natseja riittänyt. Ystäväni isoisä, tavallinen työläinen, oli joutunut taistelemaan Hitlerin joukoissa, vaikka koki sen vääräksi. Hän oli lopun ikäänsä sangen murheellinen ja rikkinäinen mies. Ne kirjeet rintamalta ovat tuskaista luettavaa. Vähän niin kuin ovat ”Suur-Suomen tekijöiden” (omasta suvustani) kirjeetkin siinä vaiheessa, kun hurmeinen todellisuus lopulta lyö hurmahenkisen läpi. Ne ovat hyvin monella tapaa hyvin surullisia rivejä.

En suinkaan epäillyt ystävääni, mutta asia tuntui kaukaiselta. Ettäkö täälläkin saattaisi äärioikeisto pyrkiä valtaan ja natsit pahoinpidellä ja tappaa ihmisiä, jopa keskeisillä paikoilla keskellä kirkasta päivää? Vastahan tässä oli naureskeltu 90-luvun kiljuskineille ja mitä ilmeisimmin tuudittauduttu uskoon, että tämä helpottunut höhöttely varjelisi meitä maailman tappiin äärioikeistolta. Toiset uskovat strategiaan vieläkin – tai vielä pahempaa, vaikenemiseen strategiana, vaikka kaikki historia todistaa sen toimivuutta vastaan.

Natsien vastustamista on turha jättää myöskään poliisien käsiin. Esimerkiksi Saksassa natsit ovat tälläkin vuosituhannella saaneet rauhassa murhata ihmisiä poliisin kiinnostumatta ja ihan koto-Suomesta tiedämme heidän keskittyvän lähinnä suojelemaan natsien oikeutta marssia, milloin milläkin verukkeella.

Viisi vuotta sitten eräs roomalainen ystävä kertoi, ettei hän voi liikkua kotikaupungissaan muualla kuin San Lorenzon (joka on vähän niin kuin Rooman Kallio) alueella pelkäämättä turpakäräjiä. Tiesin kyllä Italian natsiongelmasta, mutta yllätyin, koska kyseessä oli riuska nuori valkoinen heteromies, joka ei ollut niin sanotusti ongelmiin hakeutuvaa sorttia. Ei hän ollut aktiivinen antifasistikaan, olisi vain halunnut olla rauhassa natseilta, joille riitti, että tunnistivat sinänsä taitavasti hyvin ”tavallisen” näköisen ystäväni erääseen ug-musaskeneen kuuluvaksi. Juttelimme myös Suomen tilanteesta. Hänen sanansa olivat ajankohtaiset silloin ja vielä ajankohtaisemmat nyt:

”Älkää antako niiden ottaa valtaa kaduilla. Sen jälkeen olette kusessa.”

Ja aivan tismalleen samat sanat olen kuullut Varsovassa, Ateenassa, Ljubljanassa, Budapestissa… Siis ihan missä tahansa, missä olen sattunut jonkun kanssa aiheesta puhumaan.

Ja pelkään, että olemme jo kusessa.

Ennen äärioikeiston nousua minun esimerkiksi ei ollut koskaan tarvinnut pelätä katuväkivaltaa Suomessa, missään, mihinkään kellonaikoihin. Se ei tietenkään tarkoita, ettei kenenkään muunkaan ole tarvinnut pelätä. Minua ovat suojelleet syntyperä ja tuuri.

Tai siis suojelivat siihen asti, kunnes äärioikeisto alkoi lisätä nimeäni maanpetturilistoilleen ja maalittaa, joskus nimekkäiden päätoimittajien suosiollisella avustuksella (tiedätköhän, Ulla Appelsin, miten paljon turvakielto hankaloittaa lapsiperheen elämää?) ja joskus joidenkuiden muiden. PVL myös väittää minun kuuluvan Variksen perustajiin, minkä tarkoituksena on tietenkin yllyttää hyökkäyksiin ja oikeuttaa hyökkäykset minua kohtaan. Mutta niin hienoa kuin olisikin kuulua Variksen perustajiin, joudun ikävä kyllä toteamaan, ettei väite pidä paikkaansa.

Mutta vaikka en olisi julkisesti puhunut äärioikeiston nousun vaaroista, en olisi turvassa. Kuten ystäväni esimerkki kertoo: joko hyväksyt natsit tai sinusta tulee ennemmin tai myöhemmin heidän vihollisensa. Äärioikeiston uhkaa vähättelevät joko ovat hirveän sinisilmäisiä uskoessaan, etteivät itse koskaan voi joutua maalitauluiksi, tai sitten he ovat valmiit tilanteen edettyä tarpeeksi pitkälle vaihtamaan puolta ja nuolemaan marssisaappaita. Toivon heidän olevan ennemmin häikäilemättömiä pelkureita kuin naiiveja.

Eräs berliiniläinen ystäväni facepalmasi takaraivoonsa saakka, kun takavuosina kerroin hänelle julkisen äärioikeistokeskustelun Suomessa olevan tasoa ”saako natseja vastustaa tarvittaessa vaikka väkivaltaisesti”. ”Meillä väitellään vain siitä, miten väkivaltaisesti”, hän puuskahti painittuaan vuosikymmeniä Berliinin natsiongelman parissa. Sivumennen sanoen, tämä ystävä on umpiberliiniläinen, keski-ikäinen valkoinen heteromies ja yrittäjä.

Hitlerin kerrotaan sanoneen, että jos jokin olisi heidät voinut pysäyttää liikkeen ollessa vielä pieni, niin tarpeeksi kova katutason vastustus. Ja kaduille äärioikeisto on pysäytetty lukemattomia kertoja sitten Hitlerin, mutta tästä vähemmän kauniista historiasta ei valtavirrassa paljoa puhuta, koska siitä sataa vain paskaa niskaan. Kuten Antti Rautiainen kirjoittaa:

”Mosleyn mustapaidat ajettiin kaduilta ensin 30-luvulla Cable Streetillä , sitten 40-luvulla juutalaisista sotaveteraaneista koostuneiden 43 Groupin toimesta. National Front koki Mosleyn kohtalon Brick Lanella 70-luvulla ja AFA pysäytti British National Partyn ja Blood & Honourin 90-luvun alussa. Tämän jälkeen Englannin äärioikeisto on luopunut natseilta omaksutusta katustrategiasta, ja keskittynyt vain osallistumaan vaaleihin, lyhytaikaiseksi jäänyttä English Defence League-projektia lukuun ottamatta. Anarkistit ja muut antifasistit eivät tietenkään ole saaneet natsien pysäyttämisestä mitään kiitosta, päinvastoin. Olen kuitenkin mielumin epäsuosittu kuin uunissa.”

Ja tässä muuan tuoreempi esimerkki Kreetalta. Tässä on se juju, jota suurin osa antifasisteja kauhistelevista etuoikeutetuista ihmisistä ei ymmärrä. Mikä tahansa median mustamaalaus ja suuren yleisön tuomio on tosi pieni hinta siitä, että natsit saadaan pysäytettyä. Kaikkia taisteluita ei käydä mediassa. Kaikken kamppailujen voittoja ei lasketa Twitter-jaoissa.

Suurin osa antifasistisesta toiminnasta on kuitenkin väkivallatonta ja varsinkin Suomessa pysynyt sellaisena. Ehkä liiankin kanssa. Nimittäin liike, joka ymmärtää vain pelon ja väkivallan kieltä, on usein historiassa tarvinnut omaa lääkettään. Aika kova oli sekin lääke, jolla äärioikeisto piti toisessa maailmansodassa nitistää. Liian kova. Välttämätön varmaankin, mutta silti liian kova. Toivottavasti enää koskaan äärioikeiston ei anneta kasvaa niin suureksi ja vahvaksi, ettei sitä voi enää nitistää muutoin kuin järjettömällä, silmittömällä, massiivisella väkivallalla, josta kärsivät etenkin siviilit. Siksi olen sitä mieltä, että jos kerran on pakko käyttää väkivaltaa, niin mieluummin ajoissa ja vain natseihin kohdistuvaa.

Kaikesta päätellen kukaan ei kuitenkaan ole kohdistamassa. Väkivaltaa Suomessa ovat käyttäneet lähinnä natsit itse.  Ja vieläpä aivan sivullisiin, eikä lapsiuhreiltakaan ole vältytty. Vaikka onko natsiväkivallalla muita kuin sivullisia uhreja? Eivät antifasistitkaan nimittäin ole siihen ”osallisia” sanan varsinaisessa mielessä. He haluavat vain olla rauhassa, kuten ystäväni, ja haluavat, että kaikki muutkin saavat olla rauhassa.

Suurimmalla osalla olisi helvetisti paljon parempaa tekemistä kuin natsien vastustaminen. Minulla ainakin olisi. Tiedämme kuitenkin, että jos äärioikeisto pääsee valtaan, saa sille muulle tekemisellekin sanoa heipat. On hankala harrastaa, jos saa pelätä henkensä edestä.

Natsit ovat väsyttäviä, ankeita ja vituttavia. He pakottavat keskittymään itseensä kaiken muun sijaan. Trust me, en äkkiä keksi paskempaa tekemistä kuin natseihin keskittymisen, mutta aina ei jätetä vaihtoehtoja.

Onneksi antifasistinen toiminta voi olla paljon muutakin kuin natsien omien aseiden käyttämistä heitä vastaan. Se voi olla käytännössä mitä tahansa: antifasististen keikkojen järjestämistä, historiaan perehtymistä, hyvin perusteltua journalismikritiikkiä, ihmisten kanssa keskustelua, kirjoittamista, itseopiskelua, pelkojensa ja traumojensa työstämistä, oman mielen avartamista ja rasismin ja fasismin haastamista niissä ympyröissä, joissa sattuu itse pyörimään. Tämän jälkimmäisen merkitystä varsinkaan en voi liikaa korostaa. En myöskään sen, että liittoutuu muiden natsien vastustajien kanssa.

Olipa oma arjen antifasismi mitä hyvänsä, niin myös massiiviset rauhanomaiset mielenosoitukset ovat yksi loistava keino näyttää, ettei natsismi kuulu kaduillemme (ei varsinkaan Kallion kaduille) eikä minnekään muuallekaan. Sellaiseen on mahdollisuus osallistua tänäänkin Helsingissä.

Jos et aio itse osallistua, mutta et pidä natseistakaan, niin ole hyvä, tee hyvin: pidättäydy arvostelemasta muiden toimintaa natseja vastaan. Toimi itse paremmin. Jos et toimi, ei sinulla ole moraalista oikeutta valittaakaan. Ja jos toimit, niin ymmärrät, ettei keskenään kinaamiselle ole aikaa. Kaikki saivarteluun, vähättelyyn ja oman hännän nostamiseen käytetty aika on pois äärioikeiston pysäyttämisestä. Tämä näytelmä on nähty ennenkin. Kuten Janne Korhonen huomauttaa erinomaisessa kirjoituksessaan:

Lukemalla esimerkiksi lehtien arkistoja 1930-luvulta voi huomata varsin nopeasti, miten myös silloin ”tolkun ihmisten” keskeinen närkästyksen kohde eivät olleet natsit, vaan natsien vastustajat.”

Tätä liberaalien suhtautumisongelmaa sivuaa myös Balthusknot blogissaan. Mitäpä, jos oltaisiin tällä kertaa fiksumpia kuin 30-luvulla?

Korhonen jatkaa: ”Itse laiskanpuoleisena jullina olen vahvasti sitä mieltä, että natseja ja fasisteja vastaan kannattaa nimenomaan marssia nyt: historia kertoo, että muussa tapauksessa on riskinä, että joskus myöhemmin joutuu marssimaan fasisteja vastaan, tai pakotettuna fasismin puolesta, täyspakkaus selässä ja kivääri kädessä.”

Kuten ystäväni isoisä. Eivät nämä asiat niin kovin kaukaisia ole, mutta sellaisina saisivat pysyä.

Jos natsien marssiminen tänään 6.12.2018 ei hirvitä sinua, vaikka et mielestäsi ole natsi, se johtuu siitä, että olet joko etuoikeutettu tai historiantajuton. Ihmisoikeuksien puolustajat ja vähemmistöt ovat jo pitkään olleet heidän tulilinjallaan, heidän vihansa ja väkivaltansa kohde, mutta uskokaa pois – ei se meihin jää.

Toiminnan aika on nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus.

Yhdistetään voimamme, ei anneta pelon voittaa.

Np. Dead Gerhardsens – Ingen Nazister På Våre Gater

JK. Ylen jutussa luki, että natsit ovat “ydinperheen puolella”. Se on vale. Natsit eivät ole yhtään minkäänlaisen perheen puolella. Natsit ne Lapin sodassa polttivat iso- ja isoisovanhempieni kodit. Äidit palasivat evakosta nälkäisine lapsilaumoineen tuhkan ja raunioiden keskelle. Näin ollen en suuresti luottaisi natseihin (tai muuhunkaan äärioikeistoon) “kodin ja perheen suojelijoina”. Varsinkaan, kun porukka on sama, joiden vuoksi oma perheeni elää tänäkin päivänä turvakiellossa. Sotaveteraani Salomon Altschulerin hengessä: Ei natseja Lappiin, ei natseja mihinkään!

%d bloggers like this: